Kun puhumme naiseksi syntyneiden muslimien pukeutumiseen liittyvistä kielloista, on hyvä muistaa että keskustelussa on lopulta kyse aina naiskehojen kontrolloinnista. On turha väitellä, onko valtiolla vai patriarkaattiin perustuvilla siveyssäännöillä oikeus määritellä aikuiselle naiskeholle sopiva pukeutumistyyli, jos kumpikaan ei mahdollista naiseksi syntyneille vapautta omaan valintaan. Jokaisella tulee on vapaaseen tahtoon pohjautuva mahdollisuus valita, miten ilmaisee itseään ja uskontoaan.
Vaikka jokaisella muslimilapsella tulee olla mahdollisuus tutustua huiveihin ja huntuihin neutraalisti, oman tahtonsa mukaan, lasten tulee ymmärtää, ettei esimerkiksi hijab ole pelkkä huivi. Se on monelle muslimille tärkeä ja rakas osa arkea, mutta se voi olla myös hallinnan väline. Se on monelle tapa ilmaista itseään, mutta on myös erottamattomasti kytköksissä epätasa-arvosiin siveyssääntöihin. Lapsille on suotava vapaus elää lapsina, leikkiä ja liikkua tasavertaisina ja tehdä omat valintansa siveyssääntöjen noudattamisesta vasta myöhemmin.
Meidän on myös korkea aika opetella puhumaan yhteiskunnallisista haasteista asiallisesti, kunnioittavasti ja rehellisesti.
Poliitikot eivät saa käyttää rasistisia ulostuloja ja keskusteluja vähemmistöjen oikeuksista poliittisina harhautusliikeinä, vaan on luotava turvallinen keskusteluilmapiiri, jossa jokaista näkökulmaa kunnioitetaan.
Jos yhteiskunnan rakenteita, uskontoja, instituutioita tai viranomaisia ei ole turvallista tarkastella kriittisesti, ilman häirinnän, väkivallan tai hiljentämisen uhkaa, me emme voi koskaan kehittyä yhteiskuntana. Silloin on myös vaarana, että esimerkiksi Islamin epätasa-arvoisia rakenteita kritisoiva keskustelu jää sellaisten ihmisten käsiin, jotka käyttävät aihetta poliittisena pelinappulana tai oikeuttaakseen rasismin.
Tällöin jatkamme ikuisesti samalla pakottamisen ja painostamisen tiellä, joka varmistaa, ettei tasa-arvo voi koskaan todellisuudessa toteutua.
