Adina Nivukoski ja Vilma Salminen nostivat 15.8. Helsingin Sanomien Vieraskynä-kirjoituksessaan esiin oikeusjärjestelmämme vakavia puutteita naisiin ja tyttöihin kohdistuvien väkivaltarikosten käsittelyssä. Suomi on saanut EU:n ihmisoikeuksia valvovalta elimeltä GREVIO:lta useita huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja puutteista sen ehkäisemisessä. Valtion tulisi taata viranomaisille riittävä väkivaltaosaaminen ja kyky kohdata uhrit traumasensitiivisesti, kerätä tehokkaammin tietoa seksuaaliväkivallan esiintyvyydesta Suomessa ja varmistaa oikeanlaisen tuen saavutettavuus uhreille. Lisäksi oikeusprosesseja tulisi kehittää niin, etteivät ne uudelleentraumatisoi uhreja.
Nykyiset käytäntömme eivät siis riitä suojelemaan väkivallan uhreja tai takaamaan heille oikeudenmukaista kohtelua. Amnesty raportoi Suomessa erityisesti seksuaaliväkivallan uhrien epäluottamusta viranomaisiin puutteellisen osaamisen, epäoikeudenmukaisen kohtelun ja venyvien prosessien vuoksi. Seksuaaliväkivalta aiheuttaa usein vakavan trauman, joka voi rajoittaa uhrin elämää merkittävästi, eivätkä Suomessa tarjottavat matalan kynnyksen tukipalvelut riitä vastaamaan uhrien tarpeisiin. Jos arjesta selviytyminen ilman tukea vie kaikki voimavarat, raskas oikeusprosessi voi tuntua mahdottomalta.
Yhteiskuntamme on tunnistettava ja kohdattava rehellisesti syrjivät ja misogynistiset rakenteensa. On myös varmistettava, että viranomaisilla sekä lasten ja nuorten parissa työskentelevillä on kyky työskennellä traumalähtöisesti ja tunnistaa traumojen vaikutukset. Tunne- ja turvataidot tulisi sisällyttää pakollisiksi opetussuunnitelmiin kaikilla koulutusasteilla ja traumasensitiivistä osaamista olisi kehitettävä eri organisaatioissa. Näin voidaan sekä ehkäistä rikoksia että vahvistaa kansalaisten vuorovaikutus- ja tunnetaitoja.
Seksuaalirikosuhrien tukijärjestö Setu ry haluaa korostaa traumatietoisten lähestymistapojen ja matalan kynnyksen palveluiden saavutettavuuden tärkeyttä. Sukupuolittuneen väkivallan lisäksi on tunnistettava risteävät haavoittuvuustekijät, kuten vammaisuus, vähemmistöasema tai taloudellinen riippuvuus. Myös esimerkiksi uhrin vapautta, autonomiaa ja itsemääräämisoikeutta rajoittava pakottava kontrolli on kriminalisoitava väkivallan muotona.
Oikeus turvalliseen ja väkivallattomaan elämään ei ole tyhjä fraasi, se on perusoikeus. Riittämättömän tukiverkomme pettäessä on helpompaa syyttää yksilöä kuin kohdata se karu todellisuus, jonka ihmisoikeusjärjestöt jatkuvasti tuovat esiin. Yhteiskuntamme ei ole onnistunut suojelemaan heikompiaan.
Mutta meillä on aina mahdollisuus vaihtaa suuntaa. Meidän on tunnistettava rakenteet, jotka ylläpitävät väkivaltaa ja eriarvoisuutta, ja rakennettava tulevaisuus, jossa inhimillisyys ja empatia ohjaavat päätöksentekoa. Mikään ei koskaan muutu, jos vastuuta väistellään vuodesta toiseen. Nyt on korkea aika kohdata totuus rehellisesti, kääriä hihat ja purkaa haitalliset rakenteet yhteiskunnastamme, pala kerrallan.
Sillä turvallinen tulevaisuus kuuluu kaikille – kaikkialla.
Sarianna Pylkkänen
koordinaattori, Setu ry
